Foorumi

Please or Rekisteröidy to create posts and topics.

Yhteisömediasta

Meidän korppien on tarpeen irrottautua niistä virroista, jotka vievät ihmisiä kuin possua narussa. Omaehtoinen ajattelu ja ilmava ajatustenvaihto on elintärkeää humaanin kulttuurin myönteisen kehityksen kannalta. Kehitys on ollut syöksykierteessä jo vuosia kaupallisen (anti)sosiaalisen median valloittaessa ja yksipuolistaessa maailmaa. Sinänsä validi inhimillinen kuvitelma yhteenkuuluvuudesta saa meidät iloisesti myymään sielumme mainostajille ja kaiken maailman manipulaattoreille, tyhjentämään luovan energiamme ja vapaan aikamme mustaan aukkoon - ja  saman aikaisesti olemme jatkuvan valvonnan alla. Monet aavistavat hommassa olevan jotain mätää, yhä useammat tietävät sen, mutta silti olemme koukussa kuin kalat. Eettisesti kestämättömät älylaitteemme eivät helpota tilannetta.

Yhteisömediakulttuuri on lapsen kengissä jos ei kengätön. Yhteisöllisyys on nykyään entistä pinnallisempaa, langanohutta, häilyvää. Korpitkin enimmäkseen uinuvat ja ovat kiinni kaikenlaisissa projekteissa ja aika ei vain enää kenelläkään riitä mihinkään... Yhteiskunnallinen vastavirta on kuitenkin olemassa, ja olojen kurjistuessa varmasti vielä vahvistumassa, ja jotta voimme kammeta itsemme irti tästä nykysysteemistä joka on suistamassa meidät kohti itsetuhoa jatkamalla röyhkeää maapallon ja luonnon riistämistä hyväosaisten hyväksi, tarvitsemme kokonaan uudenlaista kulttuuria ja toimimista yhdessä nimenomaan todellisessa maailmassa, ei virtuaalialustoilla. Voimme toki käyttää internettiä hyväksemme, kunhan emme myy sielujamme korporaatioille. Vapaa internet on vielä olemassa (en tiedä miten pitkään).

Perinteinen nettifoorumi - kuten tämä korppifoorumi - on hieno mahdollisuus ajatustenvaihtoon ajan kanssa. Kyllä, foorumit todellisuudessa ovat kuolleet, kukaan ei viitsi enää kirjoittaa niihin, paitsi botin ja ehkä äärioikeisto. Haluan kuitenkin leikkiä ajatuksella, että asioista voisi vielä keskustella asioina ja kirjoittaen harkiten. Ehkä tulevaisuudessa koittaa päivä, jolloin joku lukee tämän, ja kirjoittaa vastauksen, ja ehkä joku kolmas vastaa siihen! Haluan pitää tästä kuvitelmasta loppuun saakka.

Paras sosiaalinen media on yhteisöradio. Ajan kanssa asioihin paneutuminen, äänen fyysisyys ja läsnäolo ja musiikin voima, henkilökohtaisuus, intiimiys, ajattelun herääminen, kommunikaatio, toisen ihmisen korvaparin väliin pääseminen, konkreettinen tekeminen ja yhteisöllisyys, haastaminen, pohdiskelu, tykitys, lätinä ja jorina, jammailu, värähtely, äänimatkailu, rajojen kokeilu, radiotaide, virta... Jos on kiinnostunut jostain muusta kuin omasta navasta niin vapaa radio voittaa mennen tullen algoritmelöidyt uutisfeedit ja kapitalistiset GAFA-tuubit, jotka lopulta ovat pelkkää itsetyydytystä ja pintaa.

Tulevaisuus on tässä. Tervetuloa.

t. Kalle korppi